Articles

In Perustuslaki, VESIHUOLTO HAJAASUTUSALUEELLA, Vesihuoltolaki on huhtikuu 15, 2013 by PAKKOVESIOSUUSKUNNAT


Vesihoitolakia ollaan uusimassa ja nyt liittämisvelvollisuuteen on myös tulossa lievennyksiä. Asia on edennyt niin että maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja ehdotuksesta hallituksen esitykseksi vesihuoltolain muuttamiseksi.

Mittavien muiden muutosten ohella puututaan liittämisvelvollisuuteen, joka on nykyisen lain tulkinnassa johtanut erinäisiin kohtuuttomuuksiin.

Edellytyksenä toiminta-alueen vahvistamiselle olisi toteutuneen tai suunnitellun yhteiskuntakehityksen tarve. Taajaman ulkopuolella sijaitsevaa kiinteistöä ei enää tarvitsisi liittää laitoksen verkostoon, jos kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen laitoksen toiminta-alueen vahvistamista ja edellyttäen että kiinteistöllä on asianmukainen vesihuolto. Vapaa-ajan asuntoja ilman vesikäymälää ei myöskään pakotettaisi liittymään.

Kaikki viittaa siihen että uusia vesiosuuskuntia ei tule syntymään samalla innolla kun tähän saakka.

Ehkä lainmuutoksen myötä vesihuoltolain päämäärä sen sijaan tulee paremmin toteutumaan niin että yhdessä rakennetaan toimivaa ja edullista vesihuoltoa. Ja tämähän onnistuu parhaiten alueille johon suunnitellaan tiheämpää asutusta.

Nyt ei enää ryhdytä hankkeisiin joissa ei aloittamisvaiheessa ole tarpeeksi halukkaita osallistujia. Ei enää voida laskea sen varaan että naapurit sitten pakotetaan mukaan kun kunta vahvistaa toiminta-alueen vesiosuuskunnalle. Kannattamattomat projektit jäävät rakentamatta.

Lausuntoehdotuksessa todetaan toiminta-alueista, että ”jos huomattava osa toiminta-alueen kiinteistöjen omistajista katsoo liittämisen vesihuoltolaitoksen verkostoon tarpeettomaksi ja jos vapautuspäätökset vaarantaisivat vesihuoltolaitoksen toimintaedellytykset, on kyseenalaista, ovatko toiminta-alueen hyväksymisen edellytykset alun perinkään täyttyneet”. Tämä pitää erinomaisesti paikkansa. Valitettavasti siellä missä toiminta-alueita on vahvistettu ilman suurta kannatusta vahinko on jo tapahtunut.

Vaikka liittämisvelvollisuus haja-asutusalueella lievenee niin lievennys ei tule heti koskemaan nykyisen lain perusteella pakkoliitettyjä kiinteistöjä. Lievennys astuu niille voimaan vasta 1/1-2019.

Nyt kuntien päättäjien pitää vetää käsijarrusta ja lopettaa heti sellaisten toiminta-alueiden vahvistamiset joissa on tarkoitus pakkoliittää kiinteistöjä jotka lain muutoksen myötä olisivat vapautettuja liittymisvelvollisuudesta. Kyllä nämä päätökset toiminta-alueista voivat odottaa uuden järjellisen lain voimaantuloa.

Näissä vesiasioissa on jo tehty tarpeeksi järjenvastaisia päätöksiä ja niillä rikottu maaseudun yhteiskuntarauhaa. Erinomaisen yhteenvedon siitä missä mennään pakkoliittämisen tiellä löytää viimeisestä TM Rakennusmaailma -lehdestä.

CHRISTER NIKANDER
Pernaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: