Articles

Pernajan Saariston Vesiosuuskunnan toimintatavat Sarvisalossa

In suuntaporaus, vattenandelslag, Vattenförsörjning på glesbygden, VESIHUOLTO HAJAASUTUSALUEELLA, Vesihuoltolaki on joulukuu 20, 2012 by PAKKOVESIOSUUSKUNNAT


 

Tunnetusti osuuskunta ei ole hoitanut suunnitteluaan järkevällä tavalla. Alkutaipaleella jätettiin kysely intressistä  Sarvisalossa täysin tekemättä. Päätettiin vaan ”mekun kaivamme, kyllä niillä on rahaa”. Äänensävyt menivät siihen suuntaan että kyllä kaikkien olisi pakko liittyä.

 

Nyt liittymishalukkuus Sarvisalossa on ollut rajoitettu. Vain pieni osa kiineistöistä on tehnyt liitäntäsopimuksen. Siitäkin valtaosa vapaa-ajankiinteistöjä. Ei olla kunnolla etukäteen pyydetty kaivamislupia kiinteistäiltä joiden maiden halki putket oli ajateltu asennettavaksi.

 

Pakon uhka leijuu tummana varjona seudun yllä, siitä huolimatta että osuuskunta vakuuttaa että liittyminen on vapaaehtoinen. Eräiden kiinteistöjen kanssa ei olla päästy yhteisymmärrykseen sopimuksen ehdoista. Toiset kiinteistöt ovat asettaneet täyskiellon mailleen.

 

Ei ole viisasta antaa osuuskunnalle luvan asentaa putket lähemmäksi kun 100 metriä rakennuksesta ellei ole liittymässä. Kiitos voi olla pakkoliittyminen suurin kustannuksin.

 

Osuuskunnan putkenveto on nyt tullut kriittiseen pisteeseen jolloin pitäisi päästä sopimukseen kiinteistönomistajien kanssa. Tilanne ei näytä hyvältä niin kauan kun ei ole takuuta sille että vapaaehtoisuus säilyy. Osuuskunta ei ole neuvotteluhaluinen. Elleivät saa sopimuksia omilla ehdoillaan he uhkaavat hoitaa asiat ”virallista tietä”. Se tarkoittaa että osuuskunta lunastustoimituksen kautta hakee oikeutta putkien asentamiseen. Se tie on pitkä ja kivinen. Tämä on nyt ehkä paniikinomaisesti valjennut osuuskunnan hallitukselle.

 

Osuuskunnan ratkaisu ongelmaan on n.s. epävirallinen tie mikä tarkoittaa että ollaan luvatta ja nimenomaisesta kiellosta huolimatta ja mitään ilmoittamatta porannut putket paikalleen. Tästä on luonnollisesti juriidisia seuraamuksia.

 

Miksi riidellään tällaisesta asiasta joka ainakin teoriassa on hyvä ja edistyksellinen? Syy on yksiselitteisesti uhkaavassa pakossa. Vaikka nykyinen hallitus vannoisi valan vapaaehtoisuudesta niin sillä ei ole mitään merkitystä tulevaisuudessa. Silloinhan ruorissa voi olla täysin toinen hallitus. Pitää saada juriidisesti sitova sopimus joka estää osuuskuntaa hakemasta toiminta-aluetta joka tarkoittaisi pakkoliittymistä. Kirjeenvaihdossa osuuskunta on torjunut sellaiset sopimusehdot jotka tulevaisuudessa estäisivät sen että voisivat tulevaisuudessa anoa liittymispakkoa. Niin kauan kun osuuskunta ei ole valmis tekemään sopimuksia jotka estäisivät mahdollisen tulevan pakon, heillä tulee olemaan suuria vaikeuksia saada tarvitsemiaan kaivamisoikeusia. Osuuskunnan tulee muistaa ettei se ole mikään viranomainen, vaikka ilmeisesti mielellään olisi.

 

Osuuskunnan hallitus päättää tietenkin itse toimistaan. Se kuitenkin vastaa kustannuksista ja aikatauluista osuuskunnan jäsenille ja lisäksi asianmukaisesti laittomista toimistaan.

 

 

 

 

Christer Nikander

Sarvisalo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: