Statuses

VESISOTA HAJA-ASUTUSALUEELLA

In Kunnalliset päätökset, Perustuslaki, vattenandelslag, Vattenförsörjning på glesbygden, VESIHUOLTO HAJAASUTUSALUEELLA, Vesihuoltolaki on huhtikuu 1, 2012 by PAKKOVESIOSUUSKUNNAT


Suuri vesisota tullaan käymään  suomalaisella haja-asutusalueella eikä välttämättä Lähi-idässä.

N.s. ”paskalain” ylimitoitetut puhdistusvaatimukset johtivat siihen että monella paikkakunnalla päätettiin kunnan  myötämielisen suhtautumisen turvin perustaa vesiosuuskunta hoitamaan vesihuoltoa ja jätevedenkäsittelyä. Eräillä tiheämmin asutuilla paikkakunnilla liittymisaste on ollut suuri ja liittymiskustannukset ovat olleet kohtuullisia. On ollut etu rakentaa yhdessä.

Valitettavasti tilanne ei ole näin positiivinen kaikkialla. On ryhdytty rakentamaan ilman tarpeeksi liittyjiä. Ollaan laskettu että tulevina vuosina tulee lisää osallistujia, ja sitäpaitsi vielä kohonneilla liittymismaksuilla. Lisäliittymien todennäköisyys on saanut suuren kolhun kun laki äskettäin lievensi jäteveden puhdistusvaatimuksia. On masentavaa kun tässä vaiheessa sitten puuhamiehiltä saa kuulla että pitää kyllä ymmärtää että talous on kyseenalainen kun on vain harva osallistuja runkoputken kilometrillä. Näitä viisaita sanoja olisi kyllä ollut syytä kuunella ennenkun moneen urakkaan ollaan ryhdytty. On monta vesiosuuskuntaa jotka oman optimistisuutensa tai huonon suunnittelun takia on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin. Projektit on toteutettu suurten lainojen turvin. Nämä oli tarkoitus sitten maksaa pois tulevilla liitäntämaksuilla. Voi asettaa kysymyksen miksi kiinteistöt jotka alkujaan päättivät olla osallisumatta myöhemmin olisivat halukkaita, ja vielä kohotetuilla liittymsmaksuilla. Liittymismaksut asennuskuluineen kohoavat helposti 15 000 euroon.

Luonnollinen ratkaisu rahoitusongelmalle olisi että osallistujat joutuisivat maksamaan lisämaksun velkojen maksamiseksi tai sitten korotettua vuosimaksua millä velat maksetaan. Valitettavasti ongelma hoidetaan toisella tavalla. Väärinkäyttämällä vesihuoltolain henkeä vesiosuuskunnat anovat että kunta vahvistaisi kyseiselle alueelle vesihuoltoalueen. Jos tämä onnistuu kaikki alueen kiinteistöt ovat pääsääntöisesti liittymisvelvollisia vesiosuuskuntaan, riippumatta halusta, tarpeesta, iästä tai rahallisesta asemasta. Siis käytännössä pakotetaan ei-halukkaita naapureita mukaan maksumiehiksi.

Tässä vaiheessa haukkumasanat ja kivet rupevat lentämään tonttirajojen yli. Sota on alkanut ja osapuolet kaivautuvat puolustusasemiin. Täydellinen sisällissota ilman selviä rintamalinjoja.

Kuntien tulisi suhtautua kriittisesti aloitteisiin jotka tulevat vesiosuuskunnilta vesihuoltoalueen perustamiseksi. Osuuskuntien intressit ovat puhtaasti taloudelliset. Ne haluavat lisää liittyjiä, mikä ei vapaaehtoisesti onnistu. Kuntien tulee arvioida osuuskuntien mahdollisuuksia hoitaa vesihuolto tehokkasti ja kohtuullisin kustannuksin kuten vesihuoltolaki edellyttää. Osuuskunnan tase ja tuloslaskelma on tarkoin tutkittava. Lisäksi pitää tehdä arvio siitä ovatko liittymismaksut edullisempia kun kiinteistökohtaiset ratkaisut. Ei voida kohtuudella pakottaa ihmisiä liittymään jos edullisempia ratkaisuja on tarjolla.

Christer Nikander

Yksi vastaus to “VESISOTA HAJA-ASUTUSALUEELLA”

  1. Adressi VESIOSUUSKUNTIEN PAKKOLIITÄNTÄÄ VASTAAN:

    http://www.adressit.com/vesiosuuskuntien_pakkoliitantaa_vastaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: